Joulukalenteripohdintaa :)

Olen selaillut nyt muutamana iltana muutamaa jouluaiheista blogia. Kiva vähän vakoilla miten aktiivisesti muut jo kirjoittelee ja mitä kaikkea ihmiset onkaan jo jouluksi suunnitellut tai jopa aloittaneet toteuttamaan :) Useassa blogissa on ollut sellainen joulukalenterijuttu, johon ihmiset ilmoittautuvat ja lähettävät toisilleen "luukun" eli jonkun yllärin sille päivälle. Nämä joulukalenterit toimivat vastavuoroperiaatteella eli myös sille kaverille lähetetään joku ylläri :) Kiva idea, mutta tänä vuonna taitaa joulun alus ajasta muodostua niin kiireistä ja touhun täyteistä, etten itse kyllä uskalla moiseen vielä lupautua. Ehkä ensi jouluna jos tästä joulubloggailusta tulisi vaikka perinne!

Mutta siis, millaiset joulukalenterit sitten hankittaisiin. Kiva olisi väsäillä itse jotain. Meillä on sellanen seinälle tuleva joulukalenteri, jonka pussukat täytetään, mutta parina vuonna senkin täyttäminen on ollut vähän tuskaista ja tylsää. Joskus ollaan täytetty se puolisiksi miehen kanssa ja avattu vuoropäivin. Se oli kyllä varsin toimiva parisuhdekalenteri samalla. Ylläri saattoi olla hartiahieronta tms. <3 

 Mietin, että paketoisinko tänä vuonna kuitenkin jotkut pikkupaketit koreihin miehelle ja tytöille josta saisivat sitten availla aina paketit joka päivä :) Pitää miettiä ja ideoida vielä. Paketteja en tahtoisi täyttää pelkillä herkuilla ja turhalla pikkukrääsällä mutta joku juju pitäisi keksiä. Eenucalla on ollut aivan ihana ajatus, mutta itse suunnittelin noita virkattuja elintarvikkeita joulupakettiin asti. Joku saman tyylinen idea olisi tervetullut! Vanhempi tyttö tahtoo varmasti myös suklaakalenterin vaikka niiden suklaa onkin omaan suuhun aika pahaa. Itselleni tahtoisin löytää jonkun vanhan ajan tyylisen kuvakalenterin. Mistähän moisen löytäisin? Vinkkejä? 

Kommentit

Suositut tekstit