Mieluista postia SJY:ltä

Perjantaina postilaatikossa odotti postin noutoilmoitus, lähettäjänä oli Salainen Jouluystävä. Olin perjantaina iltavuorossa, lauantai olikin sitten ns. menoa eikä nykytystä eli en ennättänyt sitten postiin. Olin suunnittellut hakevani paketin sunnuntaina, enhän tietenkään osannut ajatella, että puoti on kiinni isänpäivän vuoksi. Mutta tänään vihdoin pääsin postiin ja ihanan paketin virkailija minulle ojentikin. Joulupaperiin kääritty, iso paketti! Äkkiä kotiin ja paketin aukaisuun (lupaan malttaa seuraavan kerran ottaa sen kuvan paketistakin).

Paketista paljastui taas ihanuuksia. Ihan kuin Salainen jouluystäväni tuntisi minut paremminkin kun osaa lahjoa minua näin taidokkaasti!

Paketin mukana oli pieni kirje minulle. Voit olla huoletta, salainen jouluystäväni, kaikki tuli ehjänä perille, Toivottavasti olet saanut joulupuuhat jo käyntiin mukavasti, mutta muista että tulee se joulu vähemmälläkin jos tuntuu, että ei ehdi tai jaksa :)


Pinkissä pussissa oli männynkäpyjä, osa natural ja osa maalattuna sopivasti valkoisella. Näistä olin haaveillut jossain blogikirjoituksessa ja nyt sain ne valmiina! Voi ihanaa, minun ei tarvitse nyt alkaa maalailuhommiiin, kiitos!


Tässä vielä kuva (kuva ei ole kyllä paras mahdollinen) mihin tarvitsin ja minne käpyset pääsivät :) Paljon parempi nyt!


Paketissa oli myös leivontakoristelujuttuja ja jouluisia servettejä! Ihania!



Ja sitten vielä lajitelma koristeita ihanalla pitsimäisellä koristelulla! 


Kiitos paketista salainen jouluystäväni, ihanan paketin olet taas minulle kasannut! Ihanaa joulun odotusta sinulle :)

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieniä paketteja ystäville ja tutuille

Kranssi joulupalloista

Joulukortit 2018