tiistai 25. elokuuta 2015

Liebster Award- tunnustus



Olen saanut elokuun aikana kahdelta joulublogin pitäjältä tunnustuksen. Ensimmäisenä ehti Joululainen ja melkein heti perään redrose82 :) Heidän blogit löytyy linkkien takaa. Kiitokset vain tunnustuksesta, aika hienoa, kiitokset vain molemmille! :) 

Tunnustuksen ideana on uusien ja tuoreiden blogien löytyminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster award annetaan blogaajalta blogaajalle. 

Ideana on:
1. Kiitä sinut nimennyttä blogaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastata sinut nimenneen blogaajan 11 kysymykseen.
3. Nimetä ja linkata 11 Libster awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksiä 11 uutta kysymystä blogisteille.

Tässä Joululaisen minulle esittämät kysymykset vastauksineen :)

1. Saatko perheeltäsi tai ystäviltäsi kommentteja jouluinnostuksestasi? Jos saat, millaisia?
* Kyllä, suurin osa kommenteista on epäileväisiä ja vähän tuohtuneitakin. Kaikki ei ymmärrä joulun taikaa samalla tavalla joten kaikille en joulua tyrkytä näin kesällä vielä :)
2. Millaisissa jouluun liittyvissä turistikohteissa olet käynyt, Suomessa tai ulkomailla?
* Joulutoreilla lähinnä. Korvatunturille en ole ikinä päässyt :(
3. Tiedätkö jonkin hassun tai erikoisen jouluun liittyvän tavan ulkomailta?
* Paukkukarkit on jänniä... Tuntuu, ettei ne oikein sovi mitenkään omaan joulun viettoon :)
4. Onko sinulla tai perheelläsi jokin hassu tai erikoinen joulutraditio?
* Tapaninpäivänä syödään tortilloja... Ja maistuvat muuten hyvältä!
5. Tekikö joulupukki koskaan lapsuudessasi virhearviointia eli saitko esimerkiksi liian lapsellisen tai sinulle sopimattoman lahjan? Millaisen?
* En muista kyllä tämmöistä :)
6. Jos saisit kuunnella loppuelämäsi vain yhtä joululaulua, mikä se olisi?
* Tämä on vaikea! Heti kättelyssä tuli niin monta laulua mieleen, etten osaa kyllä valita yhtä yli muiden.
7. Mikä on inhokkijoululaulusi?
* Kaikki lastenlaulujoululaulukokoelmat... varmaan tässäkin mieli vielä muuttuu :)
8. Mikä jouluelokuvan hahmo/henkilö haluaisit olla? Miksi?
* Lumiukon poika. Jouluntaikaa lapsen silmin pitäisi pystyä aina näkemään :)
9. Onko sinulla ja puolisollasi tai sinulla ja muulla perheelläsi erilaisia periaatteita tai tapoja joulunviettoon liittyen? Onko niistä jouduttu kiistelemään?
* Meidän lapsuudenperheiden joulun viettotavat eroaa aika paljon. Yhteisen elon alettua ollaan saatu sopuisasti sovittua ja kehitettyä omat perinteet joulun viettoon. Joulu on meidän perheen näköinen :)
10. Millaisista kuusenkoristeista pidät eniten? Vaihtuuko kuusenkoristelu vuosittain?
* Tämä vaihtelee... Palloja pitää kuusessa olla, mutta minkä värisiä riippuu ihan vuodesta. Yleensä tykkään keskittyä muutamaan väriin, sateenkaaren värit kuusessa tekee siitä liian levottoman.
11. Onko sinulla ollut joskus erikoinen/epätyypillinen jouluaatto? Millainen?
* Muutama vuosi sitten vietettiin joulu vuokramökillä. Olen aina ajatellut, että joulu pitää viettää kotona oman perheen kesken ja tämä kokemus vahvisti tätä ajatusta :)

Ja tässä redrose82:n kysymykset vastauksineen :) 

1. Oletko jo jotain jouluista hankinut tai tehnyt?
* Parit lahjat on ostettu ja itse tehtäviä olen jo valmistellut...
2. Ostatko/teetkö/hankitko itselleni joulukalenterin?
* Kyllä... Tänä vuonna tahtoisin kyllä Body shopin joulukalenteria kokeilla. Veikkauksen joulukalenteri on pakko hankkia myös.
3. Punainen, hopea, kultainen vai jokin muu?
* Punainen, hopea ja valkea
4. Paras joululaulu?
* Monta suosikkia
5. Leivotko jouluksi? Mitä?
* Taatelikakkua, pipareita, torttuja, karjalanpiirakoita, yms. 
6. Juotko glögiä? Teetkö itse vai ostatko kaupasta?
* Juodaan, tällä hetkellä on kaapissa :) Kaupasta ostetaan, pitäisi kokeilla kyllä valmistaa itse :)
7. Miten rentoudut joulun aikaan?
* Kynttilät palamaan ja glögimuki käteen. Lumihiutaleiden leikkien seurailua illan hämärässä :)
8. Poltatko kynttilöitä kun pimeys alkaa lisääntymään?
* Kyllä!
9. Uskotko Joulupukkiin ja tonttuihin?
* Sopivasti :)
10. Tuleeko teille Joulupukki?
* Tuleehan se jos on oltu kiltisti 
11. Ostatko itsellesi joululahjan?
* Usein ostan jotain yhteistä miehelle ja minulle. Monena vuonna se on ollut joku dvd tai peli aattoillan vietteeksi :)

Tänään en taida jaksaa haastaa ketään, vaikka tasan tarkkaan jokainen seuraamani joulublogi ansaitsisi kiitokset tässä muodossa :) 

2 kommenttia:

  1. Tulipas sitten mielenkiintoisen törkeet nuo asettelut, mutta nyt ei aikataulut salli tapella niiden kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Mukavaa, että vastailit :) Joskus olen miettinyt joulunviettoa mökillä, mutta siellä pitäisi ensin päivä lämmittää, kun on talvella kylmillään, joten ehkä joskus kun lapset vielä vähän kasvavat.

    VastaaPoista

Tonttulakkitalkoot

En ole tainnut aiemmin blogissani kertoakaan uudesta ja melkolailla koukuttavasta harrastuksesta eli ompelusta! Pari vuotta olen ompelemist...