maanantai 4. heinäkuuta 2016

Jokos jouluteltaisiin?

Pahoittelut ensi alkuun vanhoille tutuille lukijoille, viime joulun alla joulublogin pito jäi sitten ihan joulun ajan kalkkiviivoille. Syksyn puurtaminen ja opintojen loppuun saattaminen työn ohella ja kiireinen perhe-elämä nipisti kyllä veronsa ja yksinkertaisesti blogin päivittelyt jäi. Joka tapauksessa joulua meillä vietettiin, ja oikein ihanaa sellaista! 

Jouluisat ajatukset valtaa mielen jo harvase päivä. Mieli pursuilee erilaisia ajatuksia ja ideoita joulun odotukseen ja viettoon :) Keskikesän juhla on juhlittu, vuosi kääntyy joulua kohti. Yritetään nauttia vielä kuluvasta kesästä ja salaa hieman jo suunnitella tulevaa juhlaa ja sitä ympäröivää aikaa! 

Selailin äsken nettikirjakauppojen aleja ja jotenkin päädyin selailemaan joulukirjoja, joita ilmestyykin iso joukko tämänkin joulun alla! Yhdeksän uutta kirjaa (niin lasten kuin aikuistenkin) lähti kirjastoon varaukseen, odottamaan ilmestymistä :) 

Ihania kesäpäiviä lukijat ja kohta joulutellaan taas luvan kanssa!

Terveisin kesätonttu Annastiina 

Pihahommia ja lumen odotusta...

Eilen laiteltiin kesäkalusteet talvisuojaan ja siivoiltiin pihaa talvea odottamaan. Ja kuinka ollakaan, saimme sunnuntaita vasten ensimmäis...