Pihahommia ja unelmia

Syksy etenee kovalla vauhdilla. Ensimmäiset lumihiutaleet leijaili meille jo lokakuun alussa ja lapset pääsi viikonlopun ajaksi nauttimaan lumileikeistä. Viimeinen viikko on ollut viimaista tuulta ja kosteaa syyssäätä. Talven tuloa alkaa odottaa koko ajan enemmän ja enemmän taiteillessa kumpparien ja kuravaatteiden yli eteisestä. Pihalle olen laittanut syksyasetelmat ja hiljalleen syksyn hämyistä tunnelmaa on alkanut levitä sisällekin kynttilöinä.. 




 Syksy on kyllä kulunut kamalaa vauhtia. Vastahan saatoin ekaluokkalaisen ensimmäisenä päivänä kouluun, mutta nyt onkin jo syysloman vuoro. Itsellä on tällä hetkellä kahdet opinnot kesken, avoimessa ja lisäksi yksi täydennyskoulutus amk:ssa, osittaista työaikaa teen vielä vauvatehtaalla. Avoimen opinnot on pakosta painautunut nyt taka-alalle, ensi keväänä niihin täytyykin sitten panostaa täysillä kun opinto-oikeusaika on taas kortilla. Tiukka syksy mutta toisaalta koen opiskelun niin palkitsevana, että se kyllä vie mukanaan. 

Ensi viikolla meillä lomailee muu perhe, mutta itse olen töissä. Oma loma sattuu juuri joulun alle tänä vuonna, ihan hyvä ajankohta. Onneksi vapaapäivillä mahdollistuu pieni breikki koko porukalle. Oletko sinä lomalla ensi viikolla ja miten ajattelit lomaa viettää?

Muistetaanhan nauttia näistä syksypäivistä ja ihanaa viikonloppua!

Kommentit

  1. Syksy on kulunut kyllä aika haipakkaa! Olen tehnyt toista vuotta sivuhommaa päätyön lisäksi, ja aika kuluu kyllä nopeasti puuhastellessa eri sektoreilla. Joulufiilistelyihin on nyt syysloman alkaessa mukavasti aikaa, haravointien lisäksi. 🍁😀

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit